sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kuvia viikonlopulta

Tänä viikonloppuna täällä on ollut hyvä ilma. Parikymmentä lämmintä ja aurinko on paistanut, joten olen ulkoiluttanut jälleen kameraa. Tässä tuotosta...


Vihdoin pääsin puistossa tarpeeksi lähelle, jotta sain mopoputkella edes jonkinlaisen kuvan näistä veijareista!





























Pulut on keksineet hyvän kylpypaikan




























Kaupungin kukkaistutus







































Kaupungilta






































































































Jouluvalot on laitettu keskustassa jo valmiiksi, mutta vielä niitä ei ole laitettu palamaan.



























Härkätaisteluareena, joka on käytössä edelleenkin




























Täällä on sunnuntaisin pitkin keskustaa ihmiset myymässä kaikenlaista kamaa. Yhdessä paikassa on keräilykolikoiden myyjät, toisessa paikassa rättikauppiaat ja futiskorttien keräilijät ovat tietyssä paikassa jne. Tänään oli niin hyvä ilma, että keskusta oli aivan täynnä porukkaa.







































Lähipuistosta




























Tieteiden ja taiteiden kaupungilta. Jos valokuvaus kiinnostaa, niin tämä on hyvä paikka harjoitella :)








































































































































































































































































Melko spooky siltavahti
























Tällaista tällä kertaa :)

3 kommenttia:

  1. oi, onpa mahtavii kuvia jälleen kerran! :)

    VastaaPoista
  2. Tuo siltavahti on melkein sama mitä on Notre Damen tornissa, oisko sukulainen.
    Oispa hienoa vierailla noissa maisemissa, vähän eri näköistä kuin täällä synkässä marraskuussa.
    Terkkuja!

    VastaaPoista
  3. Miullakin tuli mieleen tosta Notre Dame kun näin sen ekaa kertaa. Just tänään ajattelin ettei käy kateeks suomalaisia siellä marraskuun keleissä. Täällä on luvattu nyt vuodenaikaan nähden lämpimiä kelejä. Tänäänkin oli yli 20 lämmintä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta :)

    VastaaPoista